lauantai 30. heinäkuuta 2011

Ihanaa aitoa retroa!

Ystäväni kysyi, jos voisin ommella hänen tyttärelleen A-linjaisen retromekon. Retro sillä, että hänellä oli valmiina vanha ihana kukka kangas, josta mekko olisi tarkoitus tehdä.
Mikäpä siinä, ihana päästä pitkästä aikaa ompelemaan lasten vaatteita. Niistä tulee aina niin suloisia! :)

Otin kaavan Suuren Käsityölehden 2/2008 numerosta. Muutin mallia jonkin verran. Levensin mekkoa aika reilusti, en laittanut taskuja niinkuin toivottiin mutta lisäsin pari koristetta.

Tältä se sitten näyttää:



Toiveena oli jotkin kivat napit. Varastoissa ei ollut mitään isoja punaisia nappeja. Mustia löytyi, mutta ne olivat mielestäni liian tylsät. Sitten välähti! Päällystettävät napit! Niitähän juuri tilasin ja sopivat tähän enemmän kuin hyvin! Päällystin vielä kolme extranappia, joilla koristelin helmaa.

Nyt on enää sovitusta vaille. Toivottavasti käyttäjäkin tykkää. :)

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Makuja

Tämän viikon haasteena on "Maku". Tarkoituksena oli ottaa kaksi kuvaa. Maku ulkona ja sama maku sisällä.
Makua sinällään on vaikea valokuvata.. mutta eiköhän jotain tällaista ajettu kuitenkin takaa.

Näitä löytyy täältäpäin vaikka muille jakaa..

ja jauhojahan niistä saadaan. :)

Tarkoitukseni oli ottaa vielä kolmas kuva tästä "ketjusta", mutta tällaisen työviikon jälkeen, en vaan jaksanut enää alkaa leipoa. Ehkä sitten huomenna. 


Lisää makuja täällä: 

torstai 28. heinäkuuta 2011

6 työpäivää (8 oikeata päivää) kesälomaan!

Nyt alkaa jo olla niin lomantarpeessa, että oksat pois.. Vielä reilu viikko pitäisi skarpata ja sitten saa kaksi viikkoa huilata.

Kotona odottaa läjä kankaita ja haluaisin jo NIIN kovasti päästä töihin niiden pariin. Ensimmäisenä työlistalla on mekko ystäväni lapselle. Kiva päästä vaihteeksi ompelemaan lastenvaatteita. :)
Sitten on järjettömän suuri läjä (2 jätesäkkiä) erilaisia sisustuskankaita, jotka sain ystävältäni, kun vierailin hänen verhoomossaan Kotkassa. Hän ei kuulemma vaan tarvitse niitä enää ja pisti kaikki ne minun mukaani. KIITOS E!!! Eli pussukoitakin pitäisi.. ..tai ei pitäisi vaan hinku on kova päästä niitä jo tekemään.

Lisäksi amigurumi-innostukseni on heräämässä taas uudelleen henkiin! Edellisen postauksen Porkkara rinsessa sai jo uuden kodin ja olenkin täällä "Hämeessä" ollessani väsännyt jo kaksi uutta pitkäkorvaa. Niistä sitten kuvia vielä myöhemmin.

Löysin kirjakaupasta Mia Bengtssonin uuden kirjan! Se olikin ilmestynyt ruotsinkielisenä jo aikaa sitten, mutta nyt löysin suomennetun version.

Aion väsätä ainakin kannessa olevan virtaheposen! Kirjassa on muutenkin tosi paljon tosi hauskoja hahmoja.


Näistä kaikista keskeneräisistä ja valmiista töistä taas pian lisää. Pysykää hollilla! Rentouttavaa viikonloppua kaikille lukijoille.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Sammakkoprinssi ja Porkkanaprinsessa





Heippa,
Olen Rinsessa Porkkana.
Putkahdin maailmaan 23.7.2011 täällä maalla.
Pidän kovasti porkkanoista, siksi minulla onkin laukullinen niitä.

Tahtoisin nähdä vähän maailmaa joten olen valmis muuttamaan uuteen kotiin.
Haluaisitko sinä antaa minulle uuden kodin?





Pupulla on "lapsiystävälliset" turvasilmät ja nenä.
Virkattu hempeänvaaleanpunainen pupu:
20€ + mahd. postituskulut





Loppuviikosta sain postissa kivan paketin. Tilasin Nappikauppa Punahilkasta läjän päällystettäviä nappeja. Osasta tein myös magneetteja. Kuvan kankaat on tilattu samasta paikasta.

Näitä olikin tosi kiva näprrellä ja lopputulos oli odotettua hienompi! Mukana tulevilla työvälineillä saa tosi siistiä jälkeä aikaan.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Lomalla

Tämän viikon makrohaasteen aihe oli niinkin rajattu, kuin "lomalla".


Kesä ja kärpäset... Eiks se niin mee?


Lisää lomamakroilua täältä: 



keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Lukutoukille ja kokkailijoille


Välillä jotain valmistuukin. Eilen illalla sain väsättyä valmiiksi kaksi "kokeilu" pannulappua. Kokeilu sillä, että en ole aiemmin aplikoinut oikein mitään ja samoin kanttinauhan kanssa en ole oikein ollut koskaan hyvää pataa, sillä se on niin turkasen vaikea saada siististi kiinni. Näihin olen kuitenkin aika tyytyväinen. Se, että kuinka hyvin ne sitten pitävät kuumaa on vielä testaamatta.  :)

Näitäkin tulee jatkossa varmasti lisää. 

Sitten vinkki helposta ja ehdottoman hyvästä kesälukemisesta.

Selznick Brian: Hugo Cabret

Kirja kertoo tarinan pojasta nimeltä Hugo, joka asuu Pariisin rautatieaseman yläpuolella olevissa holveissa ja hoitaa samalla aseman ikivanhoja kelloja. Hugon isä on löytänyt mekaanisen miehen, itseliikkujan. Isän kuoleman jälkeen robotti on vallannut Hugon ajatukset täysin, hän haluaa korjata sen isän muistiinpanojen avulla ja saada selville, minkä viestin se kirjoittaa.

Mekaanisen miehen korjaamiseksi hän näpistelee osia aseman leikkikalukojusta, kunnes jää kiinni. Kojun omistaja, vanha salaperäinen mies, vie Hugon muistikirjan, jossa ovat kaikki mekaanista miestä koskevat muistiinpanot. Yhdessä kojunpitäjän kummityttären, Isabellen, kanssa hän ryhtyy ratkaisemaan mekaanisen miehen ja kuolleeksi uskotun elokuvantekijän, Georges Mélièsin, arvoitusta.

Brian Selznickin Hugo Cabret on aivan uudenlainen romaani, kirja jossa kaksi kolmasosaa tarinasta on kerrottu kuvin, yksi kolmasosa sanoin. Teksti ei siis selitä kuvia, vaan jatkaa siitä, mihin kuvakertomus päättyy. Tämä ainutlaatuinen teos on yhtä aikaa seikkailu, salapoliisitarina ja sukellus elokuvataiteen historiaan. -Tammi




Kirja on aivan ihana ja siinä todella toteutuu sanonta "1 kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa". Tarina tosiaan jatkuu kuvissa tekstien välillä. Suosittelen ehdottomasti kaikille.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Pehmeä

Makroviikkojen 16. aiheena on kuvata jotain pehmeää, sisällä.

Paljon pehmeämpää en löytänyt. Harjailin katteja ja tuloksena oli nyrkkikaupalla pehmeää villaa.. Mustaa, harmaata ja oranssia.




Lisää pehmoisia asioita täältä:



tiistai 12. heinäkuuta 2011

Jotain keskeneräistä..


Kävin taas vähän kangasostoksilla.. Nämä kaksi palasta löytyivät Singer-liikkeen loppuunmyynnistä. Heillä on aivan ihana valikoima tilkkutöihin tarkoitettuja kuviollisia puuvillakankaita, mutta valitettavasti ne ovat kovin arvokkaita.. En raaskinut nyt ostaa kuin nämä kaksi palasta.


Tämä hauska löytyi tänään. Hempeän vaaleansinisellä pohjalla heppoja ja lampaita. Huomattavasti edullisempaa kuin edelliset.


Ostin myös erilaisia kanttinauhoja. Nyt päästäänkin siihen keskeneräiseen... Mahdollisesti osa ainakin näistä äsken esitellyistä kankaista pääsee osallisiksi tähän projektiin/kokeiluun.


Nämä kaksi ovat siis uusimman kokeiluni "päätähdet". Kokeilin aplikointia. Nämä ovat tosin vielä kesken. Näistä on tarkoitus tulla jotain valmistakin, ainakin noiden kanttinauhojen avulla. Joku saattaa ehkä arvata mitä näistä tulee :) Valmiita kuvia tulee sitten taas myöhemmin.

Olen aina ajatellut, että aplikointi on jotenkin äärettömän vaikeaa ja että palaset eivät voi vaan pysyä kohdillaan tikkauksia tehdessä, mutta kaksipuoleinen liimakangas olikin enemmän kuin isoksi avuksi. Helppoa kuin mikä! Molemmat kuvat olen itse piirtänyt ja värkännyt kankaalle.

Tietenkään pussukkatehdas ei missään tapauksessa ole sulkenut vielä oviaan. Niitä tulee tasaiseen tahtiin lisää. Niitäkin sitten joskus myöhemmin lisää tänne.


perjantai 8. heinäkuuta 2011

Aina on kiva saada postissa paketti!

Tämä paketti saapuikin ennätysajassa! Tiistaina jätin tilauksen ja torstaina sain viestin, että pakettini odottaa minua postissa. Kiitos Ompelun Ihanuus. :)


Pallokankaat ovat trikoota, niistä tulee mitä todennäköisimmin puserot itselle. Kukallinen pinkki kangas on tukevaa verhokangasta, joka pääsee pussukoiksi.


Tässä kolme puuvillakangasta. Ensimmäinen on limenvihreä maatuskakuvioilla, seuraava valkoinen "Eemeli-kangas" ja viimeinen kangas kuosilla "Garderobi". Kaikki siis ohuehkoa puuvillaa ja mitä suurimmaalla todennäköisyydellä pääsevät pussukoiksi.



Tässä vielä lähempää Eemeli-kangas. Printissä Eemeleitä ja Idoja. Aivan ihana! :)

Eläin

Taas on aika Makrohaasteen. ..ja taas olen muutaman päivän myöhässä mukana, niinkuin edellisilläkin kerroilla. Uusi haaste pamahtaa kehiin siis aina keskiviikkoisin..

Tällä kertaa oli tarkoitus kuvata eläin, elävä sellainen. Ylläri ylläri ketkä pääsivät mukaan. Minun omat kehrääjät. :)

Nikki

Nasty

My dear, sweet, darlings <3

ja lisää eläimellistä menoa löydät täältä:  http://makroviikot.vuodatus.net/

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Handmade by Raita

Nyt se on valmis!!! Mun ikioma tuotemerkki! ..Tuotemerkki kuulostaa niin viralliselta.. Olkoon Raipen oma lappunen, minkä voi kiinnittää kaikkeen :)


Tässä vielä pötkylänä silityksen jälkeen.


..ja sitten onkin jo ommeltuna kiinni!


Eka pussukka, joka on ihan "virallisesti" mun tekemä. :)
Näitä tulee sitten jatkossa roikkumaan kaikissa ompeluksissa ja neulomuksissa.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Löytöjä!

Seikkailin taas blogien viidakossa. Unikuun terapiahuoneessa on jättimäärä linkkejä erilaisiin nettikangaskauppoihin. Selailin niitä läpi ja löysin aivan taivaallisen shopin!

Ompelun ihanuus sivustolta tarttui jos minkälaisia tyykejä matkaan! Itselleni muutaman trikookankaan paitoja varten, värikästä ja pallollista :). Näiden lisäksi tietysti vähän pussukkakankaita. Niitä tulikin nyt reilusti, sillä minimitilaus määrä oli 0,5m / kangas. No eipä se mitään, kyllä niistä varmasti jotain keksitään!

Nyt vain pitää odottaa postilaatikon vieressä, koska paketti saapuu perille! Pahaa pelkään, ettei ehdi vielä tällä viikolla. Juuri kun mulla olis ollu aikaa ommellakin! Ensiviikolla sitten viimeistään. Pää on jo täynnä ideoita ja odotan jo innolla, että pitkästä pitkästä aikaa pääsen ompelemaan itselleni vaatteita! Ompelukone on kyllä viimeaikoina ollut kovassa käytössä, mutta vaatteiden väkertämisestä onkin jo aikaa.
Tuloksia tulee sitten taas tänne, kun valmista syntyy.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Monta


Aikeeni oli lähteä matonpesuun, mutta mattoranta oli kuin ammuttu täys mummoa ja pappaa, joten ehdin tässä välissä hyvin napata viikon 14 makrohaaste kuvan. Aiheena tällä kertaa "monta".

  

Jos sitä kuitenkin lähtis yrittää vaikka kyynerpäätaktiikalla päästä pesemään nuo matot..
Lisää makroja löydät täältä: