sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Projekti

Jo monta vuotta sitten bongasin isovanhempieni varastosta vanhan kapioarkun.
Ihan tarkkaan ei tiedetä kuinka vanha se on, mutta veikkailut menevät 1800-luvun ihan loppupäähän.

Jo silloin kyselin arkun mahdollisesta kohtalosta. Onko se menossa jollekin, vai kerääkö se vaan pölyä itseensä varastossa.
Sain kuin sainkin arkun itselleni! :)
Päätin, että aion sen kunnostaa. Itse.
Kunnostus tarkoittaa tässä putsaamista ja uutta maalipintaa.

Nyt viimein sain urakkani alkuun.
Tältä arkku näytti putsaamisen jälkeen. Pesin sen ihan kauttaaltaan ulkoa ja sisältä ennen maalaamista.


Tältä arkku näyttää ensimmäisen maalauksen jälkeen. Valkoinen täytyy vielä maalata kertaalleen uudestaan. Tällä hetkellä vihreänä näkyvät osat maalaan lopuksi tumman ruskealla.
Toivottavasti maali oli oikeanlaista. Yritin kyllä maalikaupan tädille selittää millaisesta projektista on kyse, mutta silti tuntui maalatessa, että maali käyttäytyi jotenkin oudosti vanhalla pinnalla...


Nyt pitäisi sitten malttaa odottaa, että tämä kuivuu. Tahtois jatkaa projektia jo! :)
Pidän teidät kyllä ajantasalla miten tämä edistyy.

Hyvää joulua vielä kaikille!


1 kommentti: