perjantai 5. lokakuuta 2012

Vaippailmiö

Ympärilläni on vauvamania! Tuntuu, että kaikki on raskaana ja vauvoja tulee ovista ja ikkunoista! Ei se mitään, vauvat on ihania!! :) Minulle ei ole vielä siunaantunut yhtään kummilasta, mutta nyt on hanat auki! Kerralla niitä tupsahtikin useampi! Sekään ei haittaa, vauvat on ihania. :)

Tämähän tarkoittaa sitä, että pääsen ompelemaan ja neulomaan ihania pikkuruisia vaatteita.

Aloitinkin vaipoista. Tosi monessa blogissa kehutaan kestovaippoja ja painotetaan niiden ympäristöystävällisyyttä. Tottahan se on! Vaipat on kaupassa kalliita ja jos käytät edes yhden kestovaipan päivässä, tarkoittaa se 365 kertakäyttövaipan säästöä vuodessa! Puhumattakaan jos niitä käyttää enemmän. Säästöt on huomattavia. Sitäpaitsi kertovaippoihin käytettävien kankaiden kuosit on hurmaavia. :)

Näin alkuun sain väsättyä kolme kappaletta vaippoja. Ensimmäisen väsäämiseen taisin saada jopa reilun tunnin tuhrattua aikaa, kun mittailin kankaita, tarranauhoja ja kumppareita vähän turhankin kauan. Ohjetta sai tiirata suurinpiirtein jokaisen sauman jälkeen. Onneksi kaksi seuraavaa valmistui jo huomattavasti nopeammin kun hoksasi miten työ tehdään.

Pahoittelen kärkeen kuvien huonoa laatua. Verottaja soi minulle vähän palautuksia, joten uusi KAMERA on ostos nro.1 ja siinä pitää olla sellainen ominaisuus, että kuvat onnistuvat myös sisällä.




Imuina näissä on palojan vanhoista froteepyyhkeistä. Tuntuvat jotenkin hirveen paksuilta.. Täytyy viedä koekäyttöön näitä ja miettiä sitten vaihtaisiko toisen froteen vaikka flanelliin?! Kokemuksia muilla? Mikä on paras yhdistelmä?

-Raitsu

4 kommenttia:

  1. Heippa. Laitoitko vaippoihin kiinteitä imuja vai irtoimuja taskuun? Mitä sulla on näissä ihoa vasten kankaana? Tästä se lähtee! m :)

    VastaaPoista
  2. Näissä on irtoimut. Jotenkin tuntuu, että vaipan hoidon kannalta ehkä parempi vaihtoehto.
    Ihoa vasten kaikissa on coolmaxia. :)

    VastaaPoista
  3. Irtoimut on hyvä vaihtoehto. Kestovaippa on aina (usein huomattavastikin) paksumpi kuin kertis. Ihan pienellä vauvalla imuksi riittää pelkkä taiteltu harso, isommalla voi laittaa sitten harson kanssa lisäimuiksi flanellia. Ja nuo käyttämäsi froteepyyhkeet on kanssa hyviä. Niidenkin kanssa voi niputtaa flanellia joukon jatkeeksi. Nämähän on tosi makukysymyksiä, että kuka tykkää mistäkin. Ja mikä kenenkin vauvalla toimii. Meillä mentiin pelkillä harsoilla + flanellilisäimuilla pitkään. Itse tykkäsin käyttää montaa ohuempaa imua, niitä voi sitten lisäillä tarpeen mukaan ja ohuemmat kuivuvatkin nopeammin (ja se on aika tärkeä ominaisuus :) ).

    Tosi ihanilta vaippasi näyttävät :)

    VastaaPoista
  4. Vaipoista ei tule kertistä paksumpia ainakaan meillä kun käytetään beebon kaavoilla tehtyjä vaippoja ja beeboja. Sitten sisällä jotain puuvillaa tai pellavaa levittämässsä kosteutta ja lopuksi hamppu- tai bambuimu. Ovat flanellia, froteeta tai mikrokuitua paljon imevämpiä, joten paketista ei tule suuren suuri.

    VastaaPoista