torstai 11. huhtikuuta 2013

UnFinished Object

Eli KäsityöUFO.
8.4 suunnattiin systerin kanssa hyvissä ajoin ennen neljää kohti Helsingin Rautatieasemaa.
Tasan kello 16.00 oli tarkoitus käynnistyä hyvän mielen osoitus, eli KäsityUFOjen Flash mob-tempaus.

Kongi kumahtikin tasan klo 16 ja arviolta yli 100 (voi olla lähempänä 200) ihmistä kaivoivat omat keskeneräiset käsityönsä esille ja leppoisan musiikin soidessa töitä jatkettiin.

Tapahtuman järjesti Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito yhdessä Helsingin yliopiston käsityönopettajaksi opiskelevan ryhmän kanssa.

Tempauksen tarkoitus oli 8.-14.4 vietettävän Taito ja käsityöviikon, sekä Käsityön juhlavuoden kunniaksi näyttää että käsityö osaa tempaista ja näkyä iloisesti ja yllättävästi.
Siinä kyllä onnistuttiin. :) Kaikilla oli kiva mieli ja minulta ainakin muutama ohikulkijakin kyseli, mistä on kysymys. "No hyvän mielen osoitusta käsityöviikon kunniaksi täällä vietetään." :)

Kässäope-opiskelijoiden jättisuuri kirjontatyö

Klo on tasan 16.00

Kerät lentää leppoisan musiikin tahdissa. :)
 
Tästä tapahtuman videointiin! :) Jostain syystä en saanut itse videota suoraan tänne lisättyä, korjaan sen myöhemmin jos sitten onnistuu. Linkistä siis pääset katsomaan itse tapahtuman fiiliksiä.
 
Itselläni oli mukana keskeneräinen musta huivi, jota virkkaan Kotiväki-langasta.
 
Mukavaa käsityöviikkoa kaikille. :)
 
 
-Raitsu

4 kommenttia:

  1. Vaikkei tuo käsitöiden itse tekeminen onnistukaan, enkä perusta koko touhulle juurikaan, kun en pe***le itse osaa...niin tämä tempaus kuitenkin kuulostaa aika mageelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauskaa! :D Rakas siskonikin mennessä ilmotti: "ja minä en sitten virkkaa mitään!!" :D

      Poista