lauantai 7. heinäkuuta 2012

Kesäruokaa

Kesäkuumalla ei tee mieli syödä mitään. Nälkä on joo, mutta mikään ei oikein maistu. Salaatti on onneksi sopivan kevyttä kesäruokaa. No eihän kukaan pelkällä salaatilla elä joten lisäsin sinne vähän kanaa, halloumia ja herkkusieniä.

Yritin kovasti jäljennellä lemppariravintolani juustosalaattia, sillä viimeaikoina on ollut hirveen kova himo tähän salaattiin, mutta en ole päässyt siitä nauttimaan.

Eli..
 
Halloum-kanasalaatti

Friseesalaattia
Kirsikkatomaatteja
Keltaista paprikaa
Hunajamelonia
Tuoreita herkkusieniä
Halloumjuustoa
Maustamattomia kanan rintafileitä
Oliiviöljyä
Suolaa
Tuoreita yrttejä koristeeksi


* Revi friseesalaatti ja pilko tomaatit, paprika ja meloni sopiviksi palasiksi.
* Paista kanan rintafileet pannulla ja mausta suolalla.
* Nosta kanat leikkuulaudalle odottamaan ja siivuta herkkusienet ja juusto.
* Pienennä lämpöä pannulla ja paista sienet ja juusto. (Halloumi tarttuu tosi helposti pannuun kiinni. Be careful)
* Siivuta kana ja kasaa kaikki lautaselle. Loraus oliiviöljyä ja basilikan lehti kruunaa kokonaisuuden.


Hyvää kesäistä ja kevyttä! :)

-Raitsu

1 kommentti: