lauantai 25. kesäkuuta 2011

Apple pie in Grandma Duck's style

Veljeni kyseli jo kauan aikaa sitten omenapiirakasta missä on kansi. Eli siis ilmoitti, että sellainen kyllä maistuisi... :) Amerikkalainen Apple pie taitaa olla perinteisesti tällaínen kannellinen versio.. niin ja Mummo Ankkakin tekee tällaista omppupiirakkaa. :)

Etsiskelin jonkun aikaa netistä hyvää reseptiä. Pastanjauhantaa blogissa oli hyvä ohje, jota kuitenkin vähän sovelsin. Tässä siis minun versioni Mummo Ankan omenapiirakasta:

Täyte:
5-6 omenaa (kirpeitä, esim. Granny Smith-omppuja)
2 dl hillottua raparperia
vajaa 2 dl hillosokeria (tavallinenkin kävi hyvin)
1 tl kanelia
ripaus suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita nokareina

Taikina:
4½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
150 g voita
vajaa 1dl kylmää vettä

  1. Sekoita täyte. Kuori ja pilko omenat ohuiksi lohkoiksi. Lisää joukkoon raparperi, sokeri, kaneli, suola ja vehnäjauhot.
  2. Jätä omenat maustumaan ja tee taikina. Sekoita kuivat aineet keskenään ja paloittele voi pieniksi paloiksi sekaan. Nypi voi ja jauhot murusiksi.
  3. Lisää joukkoon vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.
  4. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ne pyöreiksi levyiksi. Nosta toinen levy vuoan pohjalle niin, että taikinaa tulee reunojen yli. Toisesta levystä tulee kansi.
  5. Nosta omena-raparperiseos vuoan keskelle keoksi. Lisää voinokareet. Nosta kansi päälle ja siisti vuoan reuna. Nipistele samalla kansi kiinni pohjaan.
  6. Voitele kansi kananmunalla ja leikkaa höyryaukot. Voit halutessasi koristella kantta ylijääneellä taikinalla.
  7. Paista ensin uunin alaosassa 200 asteessa 15min. Laske sitten lämpö 175 asteeseen ja paista vielä 45min. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.
  8. Tarjoa vaniljajäätelön tai vaniljavaahdon kera.
Grandma Duck's Apple Pie with ice cream

2 kommenttia: