sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Jaarittelua

Pitkästä aikaa täällä taas.
Monta päivää olen ollut tulossa päivittämään juttuja, mutta ei muka ole ehtinyt.

Kamerani vähän reistailee, joten kuvien ottaminenkin on jäänyt vähemmälle.
Kokeilin tässä samalla vähän muuttaa blogin ulkomuotoa. Alkoi jotenkin se oranssi hyppiä silmille aina kun täällä kävi. En ole vielä ihan täysin tyytyväinen tähän, mutta muokkaan vielä lähipäivinä sitä lisää. :)

Hirveesti olis juttuja joita olisin halunnut teille kuvata ja näyttää.
Täytyy odottaa, että saa kameran toimimaan.

Olen kierrellyt taas vaihteeksi paljon kirppareita ja löytänyt sieltä hurjasti kivoja kankaita, joista ainakin osa päätyy eko-kasseiksi.
Näistä kasseista tuli heti hitti! Multa on tilattu niitä vaikka kuinka monta ja aina vaan löytyy lisää halukkaita ostajia. Kiva niin. :)

Maanataina saan uuden keittiönpöydän, jonka jälkeen voin hakea taas ompelukoneet lainaan. Siihen mennessä täytyy vielä leikellä kasa kankaita valmiiksi.

Viimeaikoina olen neulonut taas kasan villasukkia.
Ostin jo syksyllä Novitan uutta Polku-lankaa. Se tuntui kivan ohkaiselta, josta voisi neuloa villasukat vaikka lenkkareiden sisään. Heti alkuun kirosin valintani, sillä lanka on siis TOSI ohutta, joten neulominen on hidasta..
Mitä pidemmälle pääsin, aloin tykästyä lankaan enemmän.
Toinen juttu mikä ilostutti, oli se, että yhdestä kerästä tulee KAKSI paria villasukkia. Ihan vielä kunnon kokoisella varrella. :) Kävin siitä syystä ostamassa vielä yhden kerän kyseistä lankaa lisää.


Eli näitä kahta. Värit: Porkkana ja Mustajuuri.

Kuvia valmiista sukista sitten myöhemmin.

Nyt laittamaan viimeiset kankaat pesusta kuivumaan ja sitten purkamaan oma kirppispöytä. :) Odotan jännityksellä mikä on loppusaldo.
Yritän jatkossa päivitellä taas vähän tiuhempaa. Paljon olisi aina asiaa, kun vaan saisi aikaiseksi kirjoittaa ne tänne.

Rauhallista sunnuntaita kaikille! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti